perjantai 14. marraskuuta 2014

Digitaalinen kirjasto




Kirjahylly, mikä se on?

Olen kirjahullu, enkä omista kirjoja. Kaksi vuotta sitten tein päätöksen luopua kaikista kirjoistani. Myin melkein kaikki kirjani pois ja ostin tilalle ipadin.

Kirjoista lähtevien pölyjen siivoaminen oli vastenmielistä. Muuttaminen oli vaikeaa ja tunsin hukkuvani jatkuvien kirjamassojen alle. Halusin vähentää tavaroiden määrää radikaalisti. Minulta meni noin kaksi vuotta ostaa jokainen omistamani kirja digitaalisena ja nyt ipadilläni on monta sataa kirjaa. Aina jännittävistä romaneista, upeisiin ruoka, muoti- ja sisustuskirjoihin.

Rakastan ajatusta, että minulla on kirjastoni mukana päivittäin, mukavasti laukussani. Voin sukeltaa kirjastooni missä tahansa, milloin tahansa ja aloittaa lukemaan.

Satunnaisesti kun ikävä todellisia kirjoja ja niiden tuoksua iskee, marssin kirjastoon ja lainaan hetkeksi haluamani. Palautuspäivään mennessä ikävä on ohi ja kirja on takaisin kirjastossa tai pölyttämässä jonkun toisen kotia.

Kuvista voittekin päätellä, että ole scifi ja fantasiakirjojen suuri kuluttaja. Sydämessäni asuu aina ja ikuisesti pieni nörtti.

2 kommenttia:

  1. Menikö kauan tottua lukemaan tuollaista digitaalista versiota? Olen miettiny, että järkevintä olis ostaa kirjat noin, mutta toisaalta taas epäilyttää, että voiko lukemisesta nauttia digitaalisessa muodossa samalla tavalla :D En ole sen suuremmin uhrannu tämmöselle vaihtoehdolle ajatuksia, mutta nyt kun kerroit noita hyviä puolia (esim. helppo säilytys ja se että voi lukea missä vain), niin pitääkin laittaa tosissaan harkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei mennyt kauan tottua digitaaliseen kirjaa. Tykkään lukea digitaalista kirjaa jopa enemmän kuin tavallista. Pystyn suurentamaan tekstiä tarvittaessa ja alleviivaamaan tärkeimmät kohdat suoraan. ibookilla on vielä hieno systeemi, että voit alleviivata yksittäisiä sanoja kirjasta ja etsiä suoraan netistä sanojen tarkoitusta tai käännöstä. Tästä on paljon hyötyä jos lukee vieraskielistä kirjallisuutta. Huonona puolena on sen, että digitaalisten kirjojen valikoima ei ole vielä aivan niin iso kun tavallisten kirjojen, mutta uskon siihenkin tulevan muutos tulevaisuudessa.

      Poista